Näin alkulöpinöiksi voin valaista teidän tietänne sen verran, että tässä blogissa kyseessä on sims-tarina, vähän legacy tyyppinen, muttei sinne päinkään. Koodeja en käytä, ja tavoitteena on se kymmenes sukupolvi. (; mutta nyt itse tarinaan:

"Joskus mä mietin mikä tässä meni vikaan. Mikä laukas tän tilanteen. Mä muistan vieläki ku olin kuusvuotias, miten paljon mä rakastin meidän kotia, äitiä ja isää. Nyt äitiä ei enää ollu. Kun mun äiti kuoli, isältä tipahti se viimenenki ruuvi päästä. Se lopetti työt, jäi kotiin, katsoi vaan teeveetä. Se liho ja kasvatti parran. Ja mikä pahinta - se joi.

Koska mä kävin koulua ei kukaan ehtiny siivota kotona, mä en läksyiltäni ehtinyt. Meillä oli omakotitalo, mut ei oo enää, koska isällä ei ollu varaa maksaa sitä. Nykyään me asutaan pienes vuokrakämpäs. Mä oon ajatellu lähteväni veks tästä taloudesta, opiskelemaan. Muutaman vuoden päästä, ehkä. Ellei tätä päivää olis tullu olisin pysyny viä sen muutaman vuoden kotona. 

Mä mietin mun elämää meidän keittiössä ja odotin et isä palais ruokakaupasta. Se oli ollu matkalla jo neljä tuntia, ja jotenki mä aavistin missä se oli oikeasti tän koko ajan. Siellä missä se aina oli. Sen kantapaikassa. Mä oon kerran käyny siellä ja siä haisi aivan mielettömän pahalle, aivan ku mätänevä ihmisruumis. Mätänevä paikka hyvinki, seinät oli umpilahot ja rotat vilisivät nurkissa. Se paikka sopi isälle ku pipo päähän.

Iskä saapui puolen tunnin päästä. Se haisi hielle, tupakalle ja kaljalle, ja mulkaisi mua ku mä istuin naapurilta pöllityltä pihatuolilla.

-Hemmetti kakarrra, eksää oo siivonnuhh täälläh?! Ja missä mun sikkspäkki on?

Jo pelkästä puhetyylistä mä päättelin et oli tullu taas otettua ja kunnolla. Se käveli puolikumos, kerran se lemaski lattialle jääkaapin edes. Se etti lisää kaljaa.

-Kuulessh narttu, eksää oo oppinu tuomaan niitä kaljojah ku mää kiltisti pyydän? Onkss sulla korvien välissh vikaa vai?

Sit se kohotti kättä ja mä luulin et se lyö mua. Ei se oo ikinä ennen lyöny mua, mut mä tiesin et se tekis sen viä joku päivä. Ei se mua lyöny, vaan se meinas kaatua ja siks heitti käden ylös tasapainon säilyttämiseksi. Pelko lyömisestä oli pian ohi ja päätin aloittaa tavanomaisen tenttaamisen, ja pistää se sitte nukkumaan känni pois.

-Rauhotu jo mies, ja anna ku mä haistan sun hengitystä. Antaa tulla, hönkäse mua päin.

Ja niin se hönkäski. Aivan kuten olin päätellytkin, se oli juonu. Hajusta päätellen tällä kertaa oli vedetty juustohampparit kaljojen päälle.

- HEMMETI SUN KANSSAS ISKÄ! ENKÖ MÄ OO TARPEEKS MONTA KERTAA SANONU ET TOI JUOMINEN SAA LOPPUA! TIÄKSÄ MIKÄ SÄ OIKEIN OOT! AIVA HEMMETIN PASKA JÄTKÄ, SA*KELIN JUOPPO! ALKOHOLISTI! KUPIN KALLISTAJA! TUOPIN TUHOAJA!

Mun turhautuminen ryöppys mun suusta, sen verran monta kertaa se oli tän kuukauden aikana tullu päissään kotiin et mä en jaksanu enää vain vaieta asiasta ja pistää sitä nukkumaan. Se sais kuulla kunniansa, ehkä se oppis olemaan juomatta. Tai niin mä luulin. Mä tiesin et sillä oli tapana suuttua jos sitä haukkuu alkoholistiksi, se ei sietäny sitä sanaa. Mut mä olen sen lapsi, eihän se mua vois satuttaa? Eihän?

- KUULES ÄMMÄ, SÄ MULLE MITÄÄN ALA!

Se huus kännisellä äänellänsä ja teki sen mitä mä olin pelänny viimeset viis vuotta. Se löi mua. Ei rakastavan isän kädellä, vaan täydestä raivosta, se purki vihansa muhun. Se löi mua kerran, toisen, kolmannen. Sit mä käännyin ympäri, selkä siihen päin niin et se menetti tasapainonsa.

Mä kosketin mun poskeani ja silmäkulmaa. Verta ei ainakaan vuotanut, mutta se turpos kovaa vauhtia ja oli kosketus arka. Kyyneleet tuli pakostakin mun silmiin, samalla kun kuuntelin miten isä naksutteli sormiaan takana. Se ei häpeäis yhtään tekoaan, ehkä ei koskaan, ei edes haudas. Se oli enemmän ylpee ku häpeäis.

Mä pidättelin itkuani niin kauan et iskä lähti vessaan oksentamaan. Sit mä repesin, kyyneleet valu pitkin poskia, ja mä itkin tuskaani, kaikki se mitä mä olin hautonu sisälläni viimeset viis vuotta tuli ulos. Ja samalla mä päätin että nyt mä lähtisin, enkä palais enää takas. Mä lähtisin tasan nyt, heti ja samantien ulos, en ottais mitään mukaan ja menisin yliopistoon. Mä unohtaisin mun koko tähän astisen elämän.

Ja niin mä sitte lähdinki. Mä lähin ulos, ja kävelin lähimmälle huoltsikalle mistä tilasin itelleni taksin. Mä menisin yliopistoon, toteuttaan mun unelmani, enkä enää koskaan lähestyis mun iskää millään lailla. Jos joku kysyis, mulla olis ollu vaan äiti, rakastava äiti joka seuraa nyt mua taivaassa.

Niin mä sitte päädyin yliopistolle. Sim Cityn yliopisto, mun nykyinen opinahjo. Mä ilmoittauduin kanslistille ja se anto mulle asuntolan huoneen avaimen. Siellä oli kauniit tapetit, myrkyn vihreät joissa oli raitoja. Mä laitoin sängyn alta löytyneitä julisteita seinälle, ja järjestin kämpän uuteen uskoon yliopiston omilla kamoilla. Koska mä olin aiva auki, päätin mennä tekemään hetkeks paskaduunia asuntolan keittiöön. En mä nyt parempaakaan tähän hätään keksiny, ja stipendi rahoja mä en saanu vielä tälle lukukaudelle.

Niin mä sitte kökin puolpäivää siä keittolas, ja loppuillalla mä menin asuntolan kone huoneeseen valitsemaan mulle pääaineen ja surffailemaan muuten vaan nettiin. Mä olin aina halunnut tulla salaiseks agentiksi, ja nyt päätin lähteä toteuttamaan mun unelmaa. Mä valitsin talousopin mun pääaineeks, mä tavoittelin mammonaa ja rikkauksia [eli tavoite on mammona ja elämäntehtävä salainen agentti] ja talousopin avulla oli myös hyvät mahikset päästä agentiksi sekä tienata siinä sivussa osakkeilla vähä ylimääräistä tuohta.

Koska mun luennot oli vasta seuraavana päivänä, mä rupesin tutustumaan muihin asuntolan tyyppeihin. Ihan mukaviahan noi oli, mulla ei oo ikinä ollu ketää hyvää ystävää muutaku äiti, joten nyt yritin ainaki saada edes pari.

Ilalla mä mietin mun sängyn päällä eilistä ja tätä päivää. Miten paljon elämä voi muuttua kahes päiväs?

 

---

Tässä siis eka osa. Vähän lyhyt ehkäpä, mut en jaksanu pelata pidemmälle. 8) Mut hei kommenttia, ja kuvan laatua yritän vielä parantaa.