HYVÄÄ JOULUA! :D

 

Älkää syökö kinkkua liikaa, mutta vähintään viis kiloa pitää lihoa joulun alla! (;

valitan, mutta päätin jättää tarinan nyt jo joululomalle. Syynä koe rysä ja ylipäätänsä aivan törkeän kova väsymys. Joulun jälkeen taas tavataan !

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! :D

Ja heti alussa taaas pahoittelut siitä että tarina menee tässä jaksossa niin ihanasti sen kaavan mukaan. Hoijja sanon minä, mutta kun sen nyt oli pakko tapahtua, älkää laittako mua köyden jatkoksi. (; huomhuom kursivoidut on sitten ajattelua.

---

"Mä huokaisin syvään, suljin silmäni ja otin sormuksen pois rasiasta. Voi vittu, mitä mä sanon sille. Mä sovitin sormusta vaistomaisesti sormeeni, ja nostin katseeni Jonaksen silmiin. Se odotti.

-Joo.

EIEIEI MITÄ MÄ MÖLÄYTIN ! En mä halunnu vielä kihloihin, enkä varsinkaan naimisiin. Jonas taasen säteili. Se oli seisemännes taivaas, se hymyili typerää hymyään ja oli niin... Niin.

Koska mä olin menny sanomaan sen mitä en meinannu, mä hyppäsin Jonaksen kaulaan. Miten mä voisin enää peruuttaa sanani? Niimpä. En mitenkään. Mä hautasin kasvoni Jonaksen rastoihin ettei se näkis että mä itkin. Mä kärsin tästä koko loppu elämäni, mä oon liian nuori menemään kihloihin. Mitä mä menin tekemään?

Me jäätiin Jonaksen kans yläkertaan koko loppu yöksi, ja touhattiin siellä vähän kaikenlaista. (Pienimuotoinen sensurointi, lukekaa rivien välistä)

Seuraavana päivänä me oltiin taas tavanomaisesti Lilyn huoneessa juttelemassa. Mä olin istunu koko ajan kädet puuskassa ettei sormus näkyisi. Mä en ollu vielä keksiny miten kertoisin Lilylle. Miks kaikki oli niin vaikeaa? Lily selitti just jotain niistä bileistä, kun mun kädet puutui niin pahasti että mun oli pakko vaihtaa asentoa. Mä jotenki muistin et sormus olis ollu oikeassa kädessä, ja siks hautasin sen hiuksiini. Lilyn silmät pyöristyi yhtäkkiä. Sit se rupes kirkuun. Ja mä tajusin että se oli nähny.

- IHKUA WEN TOSI AWWW SULOISTA MILLON ON HÄÄT !

Se huus mun korvaan aivan täysiä ja hyppäs mun kaulaan. Mä vastasin halaukseen kärsivä ilme kasvoilla. Miten mä onnistunki sotkemaan elämäni joillaki kihloilla näin nuorena?

Seuravat pari viikkoa meni siinä ku mä sairasti ruokamyrkytystä. Mä en viittiny tälläsen pikkuvaivan takia käydä lääkärillä, vaan lepäsin mahdollisimman paljon ja kävin oksentelees silloin tällöin. Mä jouduin ottamaan aika usein pari puranaa helpottaakseni oloa.

Kun vielä pariviikkoa oli kulunu niin myrkytys oli ohi. Mut sitte mulle ilmeni taas uus ongelma. Mun pikku ystäväni oli myöhässä.

Yksi asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen. Nyt mä olin pahemmassa pulassa ku ikinä. Mä tiesin että Jonas jättäis mut nyt. Eräs pieni toimenpide oli todistanu mulle, että mulla oli jonkinsortin toukka mahassa. Mä päätin puhua Jonakselle samantien, olis turha ruveta lykkäämään tälläistä asiaa. Mä otin sitä käsistä kiinni ja katsoin sen silmiin.

-Jonas, mä oon raskaana.

Sen silmät pyöristy golfpalloiksi. Tätä se ei ollu odottanu. Mä odotin et se huutais mulle ja jättäis mut siihen paikkaan. Mutta se ottiki asian hyvin. Se oli oikeastaan iloinen koko jutusta. Musta tulis äiti. Ei oo totta.

Mä päätin jättää yliopiston tän kolmannen vuoden jälkeen. Mun maha on alkanu jo pyöristyä, ja pian se näkyis vaatteidenki läpi. Me sovittiin Jonaksen kans et se kävis yliopiston loppuun ja mä jatkaisin iltalukiossa. Jonaksen isä oli hommannu meille asunnon jostain kerrostalosta, sen vuokra oli kuulemma pieni eikä asuntokaan kovin häävi, mut se kelpais varmasti meille. Mä olin pakannu mun viimeisetki tavarat huoneestani paitsi kaks paitaa joita pidin käsis. Mä katoin haikein mielin koko kämppää. Täällä oli mun elämäni tähän astisista parhaimmat vuodet, ja tänne jäis paljo kaikkea hyvää.

Mun taksi kaarto pihaan, ja mä hyvästeli nopeaa Lilyn ja Jonaksen. Mun tulis niitä niin ikävä. Lily lupas pitää Jonasta silmällä ettei se petä mua, ja Jonas lupas tulla käymään mahdollisimman usein. Mulla oli niitä jo nyt ikävä, yksin olis varmasti tosi tylsää. Niimpä mä jätin yliopiston samalla kun kevät sulatti lumiaan.

Mä saavuin parin tunnin matkan jälkeen Springwaterin kaakkoislaidalle, se oli semmonen pieni kaupunki pohjois-Amerikas. Mä maksoin matkan kuskille ja kattoin kerrostaloa. Se oli aika suuri, suurempi ku meidän asuntola kampuksella. Jonaksen isä oli hommannu meille uudet kalusteet kämppään, koska me ei itte paljoa voitais ostaa asuntotuella ym. Mä astuin uuden asunnon oven eteen, kaivoin taskustani avaimen, ja huokasin. Kohta mä näkisin minkämoiseen läävään mut asutetaan.

Ei hemmetti."

---

ja sitten kommenttia !

Sori myöhästy päivällä, kuvasin jo eilen mutta en sitten jaksanut kirjoittaa. Mutta tänään tulee kaks tai no oikeastaan yks ja puoli, mutta se puoliska tule ajastuksella vatsa myyyyöhemmin. (; ps kommenttia lisää! mif janoaaaaa niitä.

---

"Mun ja Jonaksen tapaamisesta oli nyt kulunu pari päivää. Enkä mä ollu sanonu vielä yhtään mitään Lilylle, vaikka olin monta kertaa yrittänykki. Se vaan oli jotenki niin vaikeaa, ku en kummiskaa ollu kertonu sille yhtään mitään siitä meidän yhen illan jutusta, jos sitä siksi vois sanoa. Me löhöttiin vaihteeks asuntolan löhölöhö nurkas, tai ainaki niin me sitä kutsuttiin.

-Lil, mulla olis sulle yks juttu. Muistaksä sen pojan joka...

Lil rupes tuijottaan jotain mun takana.

Mä huomasin et Lil ei taaskaan kuunnellu mua. Mä nousin seisomaan et saisin sen huomion.

-Lil, nyt hemmetti kuuntele mua ku mulla on sulle asiaa!

Se nous puoliks istumaan ja katto yhä mun taakse. Mua rupes ärsyttään aiva mielettömästi koska mä tiesin, että jos mä nyt katson taakseni niin Lil ei kuuntelis mua enää loppu iltana. Se oli aina niin, jos se näki jotain outoa mitä se rupes tuijottaan (niinkuin esimerkiksi viuhatelija jätkät) niin se puhuis vain siitä koko loppu päivän, ei mistään muusta, ja kaikki mitä sille sanotaan menee sisään toisesta korvasta ja tulee ulos toisesta. Joku häiriö sillä on siä pään sisällä, ehkä ne pikku inkkarit sielä kanootissa rupee soittaan bongo rumpuja joka häirittee sen aivotyöskentelyä. Joten mä päätín olla katsomatta taakseni.

Sitte Lil irvisti epävarman näkösenä ja multa palo pinna.

-HEMMETTI LIL KOITTAA NY KATTOA MUA PÄIN!

Yhtäkkiä joku tarttui mua lantiosta ja nosti toisen mun käsistä ilmaan ja rupes suukotteleen mun käsivartta. Jonas! Mä rupesin hymyilemään ja pussasin sen poskea. Sitte mä katoin Lilyn ilmeen. Sen suu roikku hämmästyksestä auki, ja sen silmät oli aiva törkeen suuret. Eikä se saanu suutaan kiinni. Mä irrotin otteeni Jonaksesta ja suljin Lilyn suun nostamalla sen leukaa ylöspäin.

-Wendy, nyt tuut mun mukaan mulla on sulle vähän asiaa, se sai sanotuksi ja veti mut ruokalan edessä olevan puskan taakse.

-MIKS MULLE ET OO KERTONU MITÄÄN!

Lil oli sekaisin. Sen ilme hymyili ja oli ihmeissää, sen silmät oli ku kaks koripalloa ja se nosteli käsiään ylös ja alas.

- No ku sä et kuuntele mua! Ääliö!

Ja sit mä rupesin selittään sille kaiken. Aivan kaiken, alusta asti, mitä siä yökerhos oli tapahtunu, mitä sen jälkeen ja mitä sitte. Ku mä olin saanu selitettyä koko tarinan, se oli hetken mietteliään hiljaa ja sitten avas suunsa.

-Ja se tykkäät viä tollasesta mulkusta?! 

-Lily, tuo puska ei eristä teitä muusta huoneesta! Jonas huusi hieman ärtyneesti Lilylle takas. Lily punastu. Saipahan oman arvonsa mukaan, mitäs menee haukkuun muita. Eikä kuuntele mua.

Siitä elämä jatkui normaalina. Mä ja Jonas kuherteltiin milloin missäki, ja Lily valitti siitä vähän väliä, varsinki ku oltiin kirjastossa. Sitä otti välillä päähän että sillä ei ollu mitään vakituista juttua kenenkään kans, mut silti se jakso hehkuttaa miten paljon parempia nää yhden illan jutut oli. Ei tulis sydänsuruja, tai pettämisiä. Oikeasti se oli kyllä vähän kateellinen, seki halus mennä jonku kainaloon ku sitä suretti. Niinku kaikki tytöt.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja kesän jälkeen syksy. Puut vaihto väriään tosi nopeasti, ja pian kaikkialla oli kauneen punertavaa. On jo kolmas lukukausi menossa yliopistolla. Pian täältä pitäis lähteä. Miten paljo täältäki oli hyviä muistoja, miten paljo mun elämä oli muuttunu siitä päivästä ku iskä löi mua? Mitähän sillekki nykyään kuuluu, onkohan se enää edes elävien kirjois? Syksy vilahti nopeasti ohi silmien, ja pian oli talvi ja joulukuu. Lunta oli jo aika moiset nietokset, joten mä vedin Jonaksen ja Lilyn mukanani ulos. Niistä oli tullu aika hyviä kavereita, mitä ny välillä kinas kumpi sai viettää mun kans aikaa. Kohta ne oliki jo lumisotaa, ja mä rupesin tekeen lumiukkoa. Niitä on aina yhtä kivaa tehdä.

Sitte tuli jouluaatto. Me oltiin varattu koko ullakkohuone meidän käyttöön asuntolasta. Kukaan meistä kolmesta ei ollu menos jouluksi kotiin, tai ainakaan jouluaatoksi. Mä ja Lily salakuljetettiin kuusi yläkertaan yöllä, nimittäin muiden kasvien kuin asuntolan omien tuonti asuntolaan oli kiellettyä. Seki oli varmasti joku turha sääntö minkä joku todella vastuun haluinen täti oli keksinyt opiskelijoiden päänmenoks. Mä toin joitaki jouluvaloja lähikaupasta, ja kohta meillä oliki jo tosi tunnelmallinen huone. Me istuskeltiin kaikki lattialla ja juteltiin vaan tuhranpäiväisyyksiä, kunnes Lily lähti ryyppäämään toisten kavereiden kans.

Me jäätiin Jonaksen kans kahden ullakolle, ja Jonas kiinnitti miestelin kattoon ja jäi alle seisomaan. Mitä mistelin alla kuuluu tehdä? Aivan.

Mä menin hetkeksi aikaa ulos, huonees alko olla tunkkaista. Oikeastaan mä olin asuntolan katolla, sillä asuntolan katto oli tasanen, ja sinne oli raahattu raahattu kaukoputki ja kaks tuolia, sekä lamppu. Mä istuin tuolille ja rupesin kattoon tähtiä. Tähdet on oikeastaan aika outo juttu. Miten ne kimmeältääki noin kauniisti joka yö? Ja on myös aika outoa että mun lähdöstä on jo kolme vuotta. Pitkä aika, paljon tapahtumia. Jonas tuli mun viereen.

Se otti mut syliinsä ja halas pitkään. Sit se nosti kätensä mun poskelle, ja sano et mä oon parasta mitä sille on tapahtunu. Aww, miten lutunen toinen osaaki olla! Ja miten ällöromanttista. Me oltiin nyt oltu yhdes melkein vuoden. Tää oli just semmonen tilanne ku kaikissa elokuvissa, nyt puuttuis enää kosinta.

Sit se polvistu. Mun sydän jätti kolme lyontiä väliin. Ei hemmetti, Jonas, älä tee sitä! Se ylisti mua hetken aikaa, tunki toisen käden taskuunsa ja otti sen sieltä pois, kädessään pienen pieni musta samettirasia. Se avas sen. Jonaksen sanat jäi kaikumaan ilmaan ku mä henkäisin tuskasta.

'Tuuksä mun vaimoksi?' "

---

Tiedän, aikamoinen aika hyppy mutta kun tuonne väliin ei olis tullu mitään järkevää. Ja sitte kommenttia kiitos! Ja vielä sen verran pitää sanoa, että tää tarina on nyt saavuttanu suurinpiirtein puolivälin, ellei tuu muutoksia. Joten valmistautukaa loppulaskuun. Se tapahtuu pian. <:

dodih, uutta osaa pukkaa. (; heei, kommenttia sitten lisää! heti kun kehuin niin lopahditte. : ) ps täytyy vielä sanoa että tämä osa on nyt mitä on, jotenki tuntuu vähän samalta kuin edellinen, mut hei, tästä se sitten lähtee pyörimään kohti loppua. Aivan, olen tällä hetkellä aika varma että tarinaan ei tule alle kymmentä osaa, muttei yli viittätoistakaan.

---

"Mä aluks meinasin lukea sen kirjeen, mut päätin heittää sen pois. Mua ei kiinnostanu paskan vertaa tietää oliko se Jonakselta tai joltain muulta, pää asia oli se että se oli loukannu mua. Mä marssin vihaisena ulos ja viskasin kirjeen roskalaatikkoon, pamautin kannen kiinni niin lujaa että naapurin kujakissat saivat varmasti sydänkohtauksen jos toisenkin. Tulkoon sanomaan asiansa päin naamaa jos haluaa sanoa ylipäätään jotain. Mulle riitti, unohtaisin koko jätkän nyt ja heti.

Aika kului. Päivät, viikot, ja kuukaudet vierivät. Nyt oli jo yli puolivuotta tapahtuneesta. Oikeastaan parin kuukauden kuluttua olis vuosi. Mä kirjoitin viidettä loppuainettani; mä olin nyt ollut yliopistolla kaks ja puol vuotta. Mua ei vois enää vähempääkään kiinnostaa koko touhu, olin niin läpeensä kyllästynyt ja väsynyt. Mä kaipasin jotain uutta, erilaista ja piristävää.

Pari kuukautta lipui ohitsé äärettömän nopeaa, ja pikkuhiljaa lumi alkoi sulaa pois. Mä ja Lily oltiin ruokalas syömässä tavalliseen tapaan torstaina iltapalaa, niinku aina. Se kyseli vieläkin mitä mun ja Jonaksen välillä oli tapahtunu, mä en ollu kertonu sille mitään muuta kuin sen, että siitä ei tulis ikinä mitään. Ehkä mä olin joo vähän ilkee ku en kertonu, mut koska mä en halunnu muistaa koko jätkää niin saisi Lilyki sen unohtaa.

Sinä samaisena torstai iltana mä menin normaaliin tapaani vessaan käymäs vähä ennen ku ajattelin painua pehkuihin. Huomenna saan nukkua pitkään, koska mulla ei ollu yhden yhtäkää luentoa! Mä pesin käsiäni ja kurkkasin nopeasti peiliin. Jostain kumman syystä mä jäin kattomaan pidemmäksi aikaa naamaani. Mun surkealta näyttävät kasvoni kertoi kaiken mitä mä olin jo kauan pelännytki. Mun elämästä oli menny maku. Mun kasvot oli kuihtuneen näköiset, mä olin laihtunu. Mun kulmakoru oli viimesillään kasvamassa ulos, mun tummat silmän aluset kerto vitamiinin puutteesta sekä huonoista yöunista. Ja mikä pahinta, mun silmistä oli kadonnu se ilon kipinä mikä siä oli ollu yliopistoon tultaessa.

Mä menin mun huoneeseeni, polkaisin maata ja kiskoin hiuksiani. Mä olin niin helvetin turhautunu, mä olin padonnu kaiken sisääni jo vuoden ajan. Ei hemmetti, tälle oli tultava muutos. Mä tiesin tasan tarkkaan että nyt oli tullu se piste jota mä oon odottanu siitä päivästä lähtien, ku Jonas kävi puhuus mulle. Mulle riitti, enää mä en jaksa piilotella itteäni, olla se tunnollinen tyttö joka ei piittaa pojista tai alkoholista koulun takia. Tai no jälkimmäiseen mulla oli syyni.

Mulla meni muutama päivä totutella siihen että mä olin muuttumassa. Olin käyny ostamas pirteämpiä vaatteita jo pari päivää sitten, mutta olin tunkenu ne vaan kaappiini, sillä muutokseen mä tartten voimaa. Ja keräsin sitä koko ajan. Mua pelotti aiva hirveästi tulla ulos siitä kuoresta minkä mä olin ympärilleni kehittäny. Mut sit koitti maanantai, ja koska olin varannu tälle päivälle parturin mun piti myös sinne mennä, nyt mä en luovuttais.

Mä tahdoin tehdä just niinku kaikis elokuvis,että elokuvan päähenkilö muuttuu ku se käy parturis ja pukee päällensä uuden vaatekerroksen. Mä halusin erityisesti yllättää Lilyn, joten otin parturiin mukaan yhden uuden asuistani, ja puin sen päälle supermarketin vessassa. Ku mä kävelin kohti asuntolaa mun sydän hakkas yhä lujempaa. Kohta kaikki näkis et mä en ollu enää se sama kulahtaneen ruskea väri päässä kävelevä tyttö.

Mä olin menos kohti Lilyn huonetta ku se tuli mua vastaan.

"EI VITTU, MITÄ HEMMETTIÄ SÄ OOT TEHNY WEN!" se huus ja hyppäs mun kaulaan. Se kehu mua, ja se tuntu hyvältä. Aiva hemmetin hyvältä. Ja lopputulos kyllä miellytti muaki.

Mä päätin lähteä seuraavana päivänä vähä ulos raitistelemaan. Tai oikeastaan se pohjimmainen syy kyllä oli et saisin näyttää itteäni kaikille. Mä suuntasin uuteen puistoon, siä oli tosi sulonen lampi jota lähin kiertään. Korkkarit ei kyllä oo parhaimmat kävelykengät, mut en ehtiny ajatella sitä tarpeeks ajois. Mä odotin innolla tuttujen tapaamista, mä halusin nähdä niiden ilmeet. Mutta yhtä mä en kyllä odottanu.

Nimittäin Jonasta. Mä näin sen jo kaukaa, ja olin jo päättämässä että käännyn. Mut sitä mä en tehny. Nyt mä tunsin olevani tarpeeks vahva kävelläkseni sen ohi pää pystyssä. Niin, tarpeeks vahva kävelemään ohi, mut mulle ei tullu mieleen et se vois pysäyttää mut.

"Sori, mut mun on pakko kysyä et ooksä sen We.. Wendy?" Se kysy ja väläytti armottoman pepsodent hymyn. Mä menin sekaisin ja hymyilin sille vastaukseksi. En mä näin vahva ollu et voisin puhua sen kans, voi hemmetti miks sen piti tunnistaa mut.

Se pyys mut istumaan yhdelle penkille juttelemaan mukavia. Miten mä voisin kieltäytyä kohteliaasti ilman et loukkaan sitä? Vastaus: en mitenkään. Niimpä mä kävelin sen perässä. Mua hermostutti aiva sairaasti, miten me voitais puhua mukavia ku ei edes oikeastaan tunneta. Ja miten Jonas on noin rento, se puhu säästä ja sen elämästä kuin vettä valuttais kraanasta. Mua ahdisti ja halusin juosta karkuun.

Mä en tiä mitä siinä oikeastaan tapahtui, mut tää eteni aivan kuin kaikis romanttisis hömppä elokuvis. Se otti mut yhtäkkiä kainaloon ja kuiskas mun korvaan et se oli jättäny sen tyttöystävän aika pian ku me ekan kerran nähtiin, ja sen jälkeen se kehas et musta oli tullu aiva äärettömän hyvän näköinen. Mun pumppu jätti yhden lyönnin väliin. Siis mitä sä sanoit?

Ilta pimeni ja se muuttu yhä enemmän läheisemmäksi. Se oli päästäny mut pois kainalosta ku se oli kuiskannu asiansa. Sitten se iski mulle silmää, ja jatkoi juttelua. Mä esitin etten tajunnu sitä iskua vaikka aivan hyvin tiesin mitä se tarkotti. Taivas pimeni koko ajan ja pian olikin jo pimeää. Musta tuntu oudolta. Joku oli nyt kyllä kääntäny mun elämän kirjani tuolla taivaassa väärinpäin. Ei näin tapahtunu mulle.

Ja yhtäkkiä se suuteli mua. Se oli koko ajan tullu lähemmäs, ja flirttaillu. Sit se nosti mut nopeasti syliin ja tunki kielensä mun kurkkuun. Mä en ehtiny reagoida mitenkään, se oli niin kiihkeä ja ehkä romanttisin suudelma ikinä mitä mulle oli tehty.

Joten mä tein sen mitä olin viimesen vuoden aikana halunnu tehdä. Mä heittäydyin mukaan, painoin koko jätkän penkkiä vasten ja suutelin sitä. Ja se vastas. Se tuntu hyvältä. Aiva äärettömän hyvältä.

---

Kommenttia sitten kehiin!